Niitä näitä ja ärsyttäviä asioita

Puolivälissä ollaan! Kylläpä aika menee sitten siivillä. Koska työpäivät ovat niin pitkät (9,5h), pitää illan mahdolliset tekemiset suunnitella etukäteen. Kerran viikossa käyn
Pandamarketissa ja keskiviikkona tulee hieroja kotiin. Kuntosalilla teen lyhyen lihaskunto-osuuden töiden jälkeen 4-5 kertaa viikossa ja viikonloppuisin nautiskellaan auringosta, käydään yleensä jossain ostoskeskuksessa, pestään pyykkiä ja välillä on myös siivottava.

Töissä menee mukavasti ja länsimaalaisena saan nyt sittenkin ottaa niitä sydänfilmejä myös miespuolisilta saudeilta. Se ylävartalon paljastaminen vaan on niin vaikeaa myös miehille, että lähes joka kerta pitää useaan otteeseen ilmoittaa, ettei sydänfilmi onnistu t-paidan päältä käsin! Tämän teen siis tiettäväksi sekä elekielellä että sujuvaa suomenkieltä käytäen, mikäli potilas ei ymmärrä englantia.

Arabialaisella kahvilla, huom. pikku kupponen

Täällä saa ainakin päiväkirurgisella osastolla ja eri "klikinoilla" koristautua koruin ja kelloin. Kynsilakat sallitaan, oletettavasti myös rakennekynnet. Hajusteita saa suihkutella sydämen kyllyydestä ja täkäläiseen tapaan aromit ovat erittäin voimakkaat ja mausteiset.

Muita maininnan arvoisia asioita on kännyköiden käyttö työaikana: niitä saa remplata mielin määrin ihan potilaidenkin nähden ja ääniä pitää päällä. Voi katsella videopätkiä ja huudattaa rukouskutsua. Nokia tuntuu olevan kaikkien kännyköiden kunkku ja se Nokia tune kuuluu  ihan lakkaamatta joka puolella. Sekä hoitohenkilökunnan että potilaiden kännykät soivat ja piippaavat jatkuvalla syötöllä, tällä ei taideta edes tietää, miten äänet saa hiljaisiksi. Jokseenkin häiritsevää, mutta taidankin olla vanhanaikainen.

Toinen häiritsevä asia on sormien naksuttelu. Sekä miehet että naiset naksuttelevat niveliään niin että pauke vain kuuluu. Ja jos tässä nyt aletaan näitä häiritseviä asioita vielä lisää listaamaan, niin vessat toisinaan lainehtivat, koska paperin sijaan huuhdellaan käsisuihkulla alapää. Vettähän sitten roiskuu joka puolelle, eikä täällä ole tapana jälkiään kuivailla. Todella ikävää.

Rukousten kellonajat marraskuussa

Myös aina ennen rukousta kuuluu peseytyä (pää, kädet ja jalat tietyssä järjestyksessä samalla uskonnollisia fraaseja lausuen), joten vessoissa on tuolloin tungosta. Jos vettä ei ole, voi "kuivapeseytyä" johonkin materiaaliin käsiään painaen, meillä sairaalassa on esimerkiksi sellaisia kertakäyttöisiä laatikoita, joissa on paksu vaahtomuovimainen materiaali näitä kuivapesuja varten. Kädet painetaan siihen materiaaliin ja sitten pyyhitään kasvoja ihan tietyn kaavan mukaan.

Täkäläisiltä naisilta puuttuu oma-aloitteisuus. Ihmettelin sitä alussa, mutta nyt ymmärrän siihen syyn: suvun miesten päättäessä kaikesta ei naisille ole muodostunut mitään tarvetta tehdä itsenäisiä  päätöksiä. Äijä esimerkiksi ohjaa naisensa usein kädestä pitäen (tai hartiasta työntäen) vaa'alle, vaikka selvääkin selvemmin -ja vielä arabiaksi!- pyydän potilasta punnitukseen. Samoin, kun pyydän istumaan, niin herra se käskyn siihen vielä perään antaa. Kuin lasta paimentaisi. Tämä ei nyt tietenkään koske ihan kaikkia, mutta suurta osaa kuitenkin. Ja kuten jo aiemmin useampaan kertaan todettua, kiire ei kertakaikkian ole. Kävelytyylikin on sellainen lipuva ja keinuva teidentukko, itse kun olen reipas harppoja.

Elävä potilas lakanoiden peitossa

Sairausloman saa muuten myös "sitteri" eli potilaan saattajana oleva henkilö. Vaikka leikkaus olisi  tehty paikallispuudutuksessa, voidaan sairauslomaa antaa jopa viikko potilaan toiveen mukaan, ja siis kaverille kans (yleensä omainen). Jos ja kun saattajia eli sittereitä on monta, kysytään, kenelle heistä sairausloma kirjoitetaan.

Täällä satoi. Ja kun sataa, sataa kunnolla!

Jenkkityyliin sairaalassa kuljetaan pyörätuolilla, vaikka omatkin jalat kantaisivat. Potilaan mukana oleva henkilö lykkii potilaan paikasta toiseen (välimatkat ja käytävät ovatkin kyllä todella pitkiä) ja lopulta lähdön koittaessa sairaalan ulko-oville, josta potilas sitten käpsyttelee omin avuin  odottavaan kulkuneuvoon. Ja potilassängyissa käytävillä näkyvät lakanapeittoiset ruumiit eivät ole kuolleita, vaan potilaita, jotka peittvät itsensä kuljetusten ajaksi.


Kohta alkaakin sitten juhlakausi myös täällä, tosin otimme varaslähdön jo viime viikonloppuna ollessamme Uuden Seelannin suurlähetystön juhlissa. Kännykät ja kamerat otettiin pois jo tarkistuspisteessä, jossa käveltiin myös metallinpaljastimen läpi. Ja mitkä kekkerit ne olivatkaan! Ruokapöydät notkuivat aivan ihanista herkuista ja ahneuksissani söin niin paljon, etten edes kyennyt tanssimaan pariin ekaan tuntiin. Oli tosi kivaa, harmi, etten voinut kuvata esim. isoa jääveistosta, joka oli tarkoin harkiten tehty myös sulamisprosessin aikana näyttäväksi.

Sinne ei niin vaan pääsekään! Tätä kuvaa ei siis olisi saanut ottaa, mutta ehdin jo ennen kieltoa...