89 ja 1 yön viimeinen tarina

Olen ollut kotona nyt tasan viikon. Tuntuu, kuin en olisi poissa ollutkaan -näin nopeasti sitä lumpsahtaa taas normaaliin elämään. Kaksi niin täysin eri maailmaa, mutta taas olen siellä, missä pitääkin.

Tässä viimeisten päivien tunnelmia:

Vikalla viikolla alkoi oikeasti talvi. Aamupäivällä oli vielä ihan lämmintä ja kirkasta, kunnes muutamassa hetkessä sää muuttui sumeaksi ja lämpötila viileäksi. Hiekkamyrskyhän siinä taas kummitteli! Siitä lähtien lämpötila heilui kymmenen asteen molemmin puolin ollen aamulla jopa lähellä nollaa, mutta auringossa on yhä lähes 30 asteen lämpötila.


Olin vielä ennen lähtöäni fysioterapiassa (niska/selkä) ja naisten odotustilassa sain seurata, kuinka vinoon mennyt Mekkaa osoittava nuoli oli tehdä tepposet rukoilijalle. Ensin ihmeteltiin, oliko nuoli vahingossa vai tahallaan vinossa ja mattoa siirrettiin edes takaisin. Löytyi sitten lopulta se oikea suunta, mutta mietinpä vain, että olisiko rukous mennyt hukkaan, jos matto olisikin ollut 10 cm vinossa?

Onko vihreä nuoli vinossa tarkoituksella?

Nyt on suunta oikea!

Huomasin, että joillakin potilailla oli sormessa pidettävä mittari. Luulin, että täällä on lanseerattu askelmittari innostamaan lihovaa kansaa liikkumaan, mutta ei, kyse onkin rukouslaskurista! Sitä näpsytetään aina rukousta lausuttaessa ja illalla voi sitten tarkistaa, montako kertaa tuli rukoiltua. Moderni rukousnauha siis. Jeddan matkalla taksikuski muuten kertoi, että jos ramadanin aikaan rukoilee Mekassa, yksi rukous vastaa miljoonaa normaali aikaan lausuttua rukousta. Aika hyvä voittosuhde sillä rukouksella.

Koko tämä boxi maksoi 9€

Töissä ei vietetty mitään tilaisuutta kunniakseni ja hyvä niin. Herkästi vetistelevänä ihmisenä sain nieleskellä kyyneleeni ilman ulkopuolisten myötähäpeää. Vein työkavereilleni donitseja, keksejä (meiltä Jennyn kanssa syömättä jääneitä paketteja, sorry vaan...) ja mehua. Kaikki tulivat kuitenkin päivän aikana yksitellen mua hyvästelemään ja toivottivat tervetulleeksi pian uudestaan. Lähinnä kertoivat jäävänsä kaipaamaan iloisuuttani ja "tiettyä tunnelmaa". Erityisesti lääkärit toivoivat pikaista paluutani heille sysäämästäni suuresta työmäärästä huolimatta, mikä tietysti ilahdutti. Tunnen ihan oikeasti olevani tervemennyt sinne vielä joskus.

Sitä ollaan vähän parempaa porukkaa, nääs!

Kävimme Jennyn kanssa vikana päivänäni töiden jälkeen vielä aurinkolasiostoksilla. Olin jo päättänyt, etten prinsessalaseja (isoja, mustia, koristeellisia merkkilaseja) osta, mutta lähdön lähetessä tuli pakokauhu ja pakkohan se oli ostoksille vielä lähteä. Täytyy todeta, että hyvä että lähdimme!

Otimme viimeisen päiväni kunniaksi taksin lennosta (aina vähän kyseenalaista), mutta kuski ei löytänyt ennakkoon valitsemaamme optikkoliikettä. Yritimme soittaa liikkeeseen, onnistumatta. Lopulta jalkauduimme taksikuskimme helpotukseksi.

 Kävimme kysymässä toisesta liikkeestä, josta kerrottiin, että puoti on lopetettu mutta he kyllä antavat alennusta, minkähänlaisesta alennuksesta olisi  kyse (- 35%)?   Myyjä oli ylitsepursuavan innoissaan eikä yhteisen kielen puute haitannut yhtään, ja saimme arabialaista kahvia hyvien kauppojen lisäksi. Paluumatkalla hyppäsin vielä kesken matkan taksista kuvaamaan tätä loistoa, mikä täällä on arkipäivää. Kristallikruunukaupassa sai pientä valaisinta hakea. Ne olivat valtavia, mitenköhän katot kestävät?!

Tässä vielä viimeinen kuva abayassa ja huivissa (sekä uusissa aurinkolaseissa). Prinsessathan ei aurinkolaseja riisu, vaikka pimeää olisikin. Ei sisällä eikä ulkona.

Hiljennä! Ei kiirettä!

Sitten koitti lähdön hetki. Kiirehän siinä lopulta tuli, mikä varmasti helpotti Jennyn hyvästelyn tuskaa. Ei ollut aikaa velloa lähtötunnelmissa. Kuski tuli hakemaan klo 21, lento lähti klo 1. Ukko kaahasi 160 km/h ja minä pelkäsin takapenkillä.

Olin saanut varoituksia kaaoksesta kentällä, mutta check in (matkalaukku läpivalaistiin, puntari oli rikki eli ei ylipainopaineita) ja turvatarkastus veivät ainoastaan 20 minuuttia.
Taas toisitui sama kuin sisäiselläkin lennolla Jeddaan, eli kamat läpivalaisuun ja itse verhojen taakse eri huoneeseen naisten puolelle. Siellä tutkittiin käsikäyttöisellä  metallinpaljastimella mukavia samalla rupatellen, ei tarvinnut poistaa vyötä, kenkiä tms. Verhojen takaa päästyäni palasin läpivalaisun toiseen päähän ja siellähän käsimatkatavarani passi, bordarit ja rahat/luottokortti  mukaan lukien onneksi odottivat. Niitähän ei varsinaisesti vartioinut kukaan turvatarkastajien huomion ollessa tietenkin kiinnittyneinä itse läpivalaisuun.

Abaya lähti lähtöportilla

Koska matkustin yksin, jouduin salakuvaamaan myös itseäni. Se se vasta vaikeaa hommaa onkin! Heittäydyin kuitenkin homman noloudesta huolimatta poseeraamaan itselleni, mutta yritin tehdä sen mahdollisimman salassa ainakin määrän suhteen. Poseerasin pari kertaa itselleni ihan julkisesti, mutta koska selfiet tuppaavat tärähtämään varsinkin kun kuvaamisen yrittää tehdä nopeasti, jouduin ottamaan lisäkuvat salaa.

Nukkumisselfie Riad

aamupala välillä RUH-MUC

Kaikki meni putkeen! Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ikävä kyllä kykene nukkumaan koneessa, joten matkan aikana vain lähinnä pilkin ja vaihdoin asentoa. Koneet olivat ajallaan, lennot olivat tasaiset eivätkä vierustoverit häirinneet. Lentokoneruokakin oli ihan hyvää.


Vaihdoin konetta Munchenin kentällä ja kulutin aikaani shoppaillen. Gantin liikkeessä mulle tarjottiin espresso, josta muistui mieleeni edellispäiväinen arabialainen kahvi optikkoliikkeessä. Nyt olin pudonnut tavallisten ihmisten joukkoon, ei enää prinsessakohtelua.

Munchen

Helsinki

Lähestyessämme Helsinkiä alkoi (taas) itkettää, kun ajattelin kohta koittavaa tapaamistani rakkaitteni kanssa. Make oli hakenut pojat koulusta ja kaikki kolme olivat odottamassa niin iloisen ja terveen näköisinä, tosin kovin olivat kalpeita. Kaikki tuntui unenomaiselta, eikä vähiten siksi, että valvottuja tunteja oli takana siihen mennessä jo lähes 31.

Koti tuntui heti kodilta ja minulle tarjoiltiin paljon herkkuruokia- ja juomia. En tarkoituksella ottanut päiväunia, vaan sinnittelin hereillä iltaan asti lopulta valvoen 44 tuntia putkeen. Tämän ansiosta en herännyt sisäiseen saudikellooni klo 4:20 Suomen aikaan, vaan ihan normaalisti kahdeksalta normaalipituisten yöunien jälkeen. Siitä se arki sitten alkoikin, ja arjestahan mä tykkään! Ekan viikon olen tosin lomaillut (ma-ke olivat aamusta asti täynnä hoideltavia asioita, kuten esimerkiksi hiukset), mutta tänään palasin töihin innoissani. Näiden kolmen kuukauden elähdyttämänä tuntuu työtarmo taas kukoistavan ja täytyy sanoa, että kyllä meillä on täällä Suomessa asiat tosi hyvin, niin sairaanhoidonnallisesti kuin muutenkin! Ja mun työkaverit... <3

Kiitos kaikille lukijoille, on ollut ilo kirjoitella näitä kokemuksiani tietäen, että joku muukin niitä lukee kuin vain minä ja lähimmäiseni. Tähän, näihin kuviin ja näihin sanoihin, loppui tämä seikkailu. Paitsi vielä muutama sana: uutta odottaessa...

Pikkujuttuja matkan varrelta

Vielä kerran saan ihailla auringonnousua ikkunastani

Huomenna koittaa kotiin lähtö! Tänään teen koepakkauksen ja punnitsen laukkuni alakerran kuntosalin puntarilla. Jos pakaasi painaa liikaa, lähetän ylimääräisen painon DHL:n välityksellä pakettina Suomeen.

Tässä vielä pieniä tapahtumia ja asioita, joita en ole tainnut tulla kertoneeksi aikaisemmissa jutuissani ja jos olen, kerron ne nyt sitten uudestaan.


Karvoihin ei saa koskea! Potilaalta pitää saada lupa karvojen ajeluun ja jollei lupaa ole, ei niitä ajella lainkaan. Ei tulisi kuuloonkaan, että vaikkapa koomapotilaan partaa ajettaisiin, kuten Suomessa. Karvoihin kajotaan vain, jos se on hengen säilyttämisen kannalta välttämätöntä, ja tällöinkin se tehdään mahdollisimman säästävästi. Muslimeille karvat on tärkeitä.

Mekka on tuolla

Jos potilaalle annetaan verta, pitää omaisen luovuttaa sama määrä sairaalan käyttöön. Näin ollen verivarasto pysyy tasapainossa. Potilas voi myös toivoa saavansa ainoastaan omaisen/tuttavan verta, jolloin tämä luovuttaa tarvittavan määrän esimerkiksi ennen leikkausta. Olemme sopineet täällä olevien suomalaisten kesken, että luovutamme toisillemme verta, jos tarve vereen jostain syystä tulee.

Kuten olen aiemminkin kertonut, on se ylävartalon paljastaminen niin hankalaa, niin hankalaa. Vaikka asia selitettäisiin arabiaksi tulkaten, ei varsinkaan rouvat millään haluaisi nostaa paitaansa, jotta saisin tarraläpyskät oikeisiin paikkoihin. Erään matamin kanssa meni tovi, kun intin, ettei sydänfilmiä kertakaikkiaan voi ottaa vaatteiden läpi. Esitin tavanomaisen pantomiimini ääniefektein. Paita ylös, fiu fiu. Vaan ei. Täti ei muka ymmärrä. Lopulta vetäisin oman paitani ylös ja sanoin, että näin! Rouva ensin hämmentyi, alkoi nauraa ja kiipesi laverille paita korvissa, kuten pitikin.

Teen täällä töitä suomalaisella tehokkuudella. Meillä on kaksi tiimiä, jotka toimivat samoin. Toinen tiimi on toisessa päätä klinikkaa, toinen toisessa. Triage nurse (1. tiimissä aina minä, 2. tiimissä vaihtelee) siis mittailee kaiken mahdollisen, jonka jälkeen toinen sairaanhoitaja haastattelee potilaan omassa huoneessaan. Lopuksi potilas menee lääkärin luo. Potilaita otetaan sitä mukaan, kuin ehditään, vaikka periaatteessa pitäisi ottaa vuorotellen. Yhtenä päivänä lääkäri pyysi tuskastuneena, etten olisi niin nopea: "olet liian tehokas! Toisella puolella on ollut 7 potilasta, minulla jo 18! En enää jaksa tätä tahtia. Ole kiltti ja hidasta."

Kuumemittari

Potilaanani oli prinssi, joka oli kuulemma ihan kuninkaan lähisukua (saudikollega kertoi). Oli mukava ja rento nuorimies ja juttelimme niitä näitä työskennellessäni. Kun tuli kuumeen mittaamisen aika (mitataan suusta tikulla), lipsahti kuumemittari niin, että tikun sijaan sormeni meni vahingossa prinssin suuhun. Onneksi prinssi oli huumorintajuinen, eikä loukkaantunut tai tuohtunut tapahtuneesta. Eikä purrut.

Potilaani kertoi etsivänsä itselleen toista vaimoa. Kysyi sitten minulta, josko suostuisin vaimoksi, johon minä leikinlaskuun yhtyen sanoin, ettei nyt onnistu, kun lähden ylihuomenna takaisin Suomeen. Herra kertoi matkusteleensa paljon Euroopassa ja saavansa kyllä viisumin, muttei ehdi mukaani. Sanoin, ettei aviomieheni varmaankaan pitäisi ajatuksesta, mutta siitäkin huolimatta potilas pyysi sähköpostiosoitettani. Huuteli vielä vastaanottotiskiltä myöhemmin, että minusta tulisi hänelle hyvä vaimo, onko nyt varma, etten antaisi yhteystietojani...

Kirjoitustaidottomat allekirjoittavat sopimuspaperit sormenjäljellään. Näitä papereita näkee tämän tästä.

Tyypillinen jono

Sain eilen lopputilin ja menin vaihtamaan shekkiä rahaksi. Vaikka täällä on jonotusnumerot, ei se välttämättä mitään meinaa. Taas kerran yksi herra meni ennen minua tiskille, vaikka tuli jälkeeni. Viimeksi oli sama juttu, joku etuili, ja tottahan minä kysymään kuuluvalla äänellä, että mitäs tämä nyt oikein meinaa! No tällä kertaa ukkeli meni takaisin istumaan ja minä jäin kädet puuskassa odottamaan sitä mun vuoroani, joka oli seuraavana. Pankkipoika sanoi, että aina kun minä olen pankissa, olen vihainen. Sanoin, etten ole vihainen, vaan päättäväinen, enkä annan kenenkään mennä ohitseni. Ja että mua ihmetyttää tämä jonotussysteemi, joka ei loppujen lopuksi kuitenkaan meinaa mitään. No nuorukainen sitten sanoi, että tästä lähin kun tulen pankkiin, mun ei tarvitse enää ottaa jonotusnumeroa, vaan tulen jonottamatta suoraan hänen tiskilleen. No selvä! Sillähän tämä etuiluongelma ratkeaakin.
No siinä sitten juteltiin muutenkin ja hän laski rahoja ja lopulta antoikin vahingossa 1000 SAR (noin 200€) liikaa. Tänään sitten sen ylimääräisen tonnin palautin ja pankinjohtajakin kävi kiittämässä. Musta tulikin sitten tämän ansiosta oikein kunnia-asiakas.

AC eli air condition

Last but not least: asuntomme lämpötila korjaantui jo melkein 2 kuukautta sitten, en ole vain muistanut siitä täällä mainita. Lähtölämpötilahan oli 17 astetta, kunnes korjaaja tuli kolme eri kertaa asiaa tutkimaan. Homma hoitui, mutta siten, että jääkaapista tulikin pannuhuone. Lämpötila kohosi 29 asteeseen, ja ei kun korjaajalle soittamaan. Eri heppu kävi kaksi kertaa ja sai lopulta lämpötilan ihanteelliseen 21 asteeseen. Ei se tosin siinä ole pysynyt, mutta 19 - 25 asteen välissä kumminkin.

Miehet froteepyyhkeissä

Viimeisenä viikonloppuna lähdimme Jennyn kanssa jäähyväismatkalle Jeddaan. Lento tähän Punaisen Meren helmeen (oma ilmaisuni, ei virallinen slogan) kestää 1h 45 min ja kentälle lähdettiin perjantaiaamuna jo hyvissä ajoin, neljältä.

Turvatarkastuksessa käsimatkatavarat ja miehet menivät normaali reittiä, kun taas naiset jättivät tavaransa hihnalle ja siirtyivät sen jälkeen seinän taakse kulkien hälytyslaitteen läpi miesten näkymättömissä. Jokainen haki tämän jälkeen läpivalaistut tavaransa, jotka odottivat läpivalaisuhihnan päässä kenenkään vartioimatta. Kuka vain olisi siis voinut napata minkä laukun tahansa, tosin paikalliset naisethan eivät juuri yksin matkustele ja näin ollen heidän miehensä olivat laukkujen vahteina. Muutenkaan käsimatkatavaroiden sisällöstä ei piitattu, koska nesteitä ei noteerattu ja Jennyllä oli jopa sakset laukussaan.

Lähtöportin edustalla parveili miehiä, joilla oli yllään ainoastaan valkoiset froteepyyhkeet ja jaloissaan rantasandaalit tai varvastossut. Nämä miehet olivat innoissaan lähdössä vapaaehtoiselle  pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan ja asukoodi oli siis sen mukainen, eli ihram. Kukaan ei poikkea ulkonäöltään toisesta, vaan kaikki ovat yhtä vaatimattomasti pukeutuneita varallisuudesta tai asemasta riippumatta. Tarkoitus on korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.

Mekkaan saavat mennä vain muslimit, muilla sinne ei ole asiaa.

Pyhiinvaellus Mekkaan (Hajj) on jokaisen muslimin velvollisuus, yksi islamin uskonnon viidestä peruspilarista. Jokainen kynnelle kykenevä, eli jos terveys ja varallisuus (matka on kallis) sen sallivat, osallistuu siihen vähintään kerran elämänsä aikana. Hajj on islamilaisen vuoden 12. kuukauden toisella viikolla, eli syksyllä, kun taas vapaaehtoisia pyhiinvaellusmatkoja (Umra) voi tehdä mihin aikaan tahansa.

Pyhiinvaelluksen aikana muslimit suorittavat Mekassa tietyt profeetta Muhammadin perimätiedossa kuvatut uskonnolliset rituaalit, kuten mustan kiven, Kaaban, kiertämisen. Reissuun voi vielä lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammadin haudalla Medinassa. Riadista menee lentoja Jeddaan kerran tunnissa varhaisesta aamusta yöhön asti, koska Jeddan kenttä on lähellä näitä molempia pyhiä kaupunkeja.Vuosittain noin 2,5 miljoonaa muslimia kokoontuu Hajj:na  Mekkaan.

Lentokoneessa kuulutettiin perus kuulutukset, mutta lisättiin lopuksi, että kaikki ohjeistukset ovat  Allahin ja profeetta Muhammadin tahdon mukaisia. Lisäksi virallisten turvaohjeiden jälkeen tuli kaiuttimista ja tv-ruuduilta oletettavasti rukous möreällä miehen äänellä lausuttuna. Joka puolella istui pyhiinvaeltajia pyyhkeineen ja muuten paljaasta ihosta niin tarkat muslimit järjestelivät ja kietoivat asuaan yläruumiin alastomuudesta välittämättä. Takanamme yksi puhkesi oikein laulamaan,  ilmeisesti ylistyslaulua Allahille.



Olimme tilanneet ennakkoon kyydin Jeddan kentältä Sheraton Resort hotelliin. Vastassa oli bangladeshilainen kuski hienolla erikoispitkällä autolla, joten pääsimme hotellille varsinaisella prinsessakyydillä. Kuski kehui, että auto on yleensä VIP asiakkaille, mutta sitähän me olemmekin. Hotellilla sen sijaan saimme respasta bungalowiimme kyydin avolavapakulla, matka tosin oli alle 100 metriä ja olisimme sen voineet hyvin kävelläkin.







Koska olimme rantalomalla, emme poistuneet hotellialueelta mihinkään. Jeddan (S-A:n toiseksi suurin kaupunki) keskusta olisi ollut tunnin ajomatkan päässä, joten päätimme, ettei näe vaivaa lähteä niin pitkälle varsinkaan, kun ei ollut tietoa mihin kannattaisi mennä. Meistä ei kumpikaan ole museo- tai nähtävyysihminen, vaan nautimme auringosta ja kirkkaasta Punaisesta Merestä. Emme tarvinneet edes snorkkelia värikkäitä kaloja ja rapuja nähdäksemme.

 Jeddan kostea meri-ilmasto on tyystin erilainen kuin Riadin kuiva aavikkoilmasto. Merivesi oli lämmintä, koska minäkin pääsin veteen muutamassa minuutissa. Kukat kukkivat ja illalla jopa satoi.

Lähtöpäivänä saimme pitää huoneemme siihen asti, kunnes iloinen kuskimme tuli hakemaan meitä ilta seitsemältä. Herra kertoili koko matkan ajan Allahin ihmeteoista ja vannotti meitä palaamaan Jeddaan ja tietenkin ottamaan häneen tällöin yhteyttä.





Jeddan lentokentällä oli yhtä tarkat
turvatarkastukset kuin Riadissakin, joten nesteet ja Jennyn sakset eivät nytkään herättäneet minkäänlaisia toimenpiteitä. Kokonaisuudessaan yhden yön rantaloma sujui oikein mukavasti ja kotiin palattuamme tuntui, kuin olisi ollut kauemminkin poissa. Riadissa oli nyt ensimmäistä kertaa kylmä, alle 10 astetta, joten olimme tyytyväisiä, että olimme valinneet juuri tämän viikonlopun Jeddan reissuun.

Olen tutustunut pre-anestesia klinikalla naispuoliseen lääkäriin, joka asuu Jeddassa mutta on nyt erikoistumisjaksolla Riadissa. Hän kutsui minut  ensi kerralla vieraakseen Jeddaan ja ehdotti, että tulisin seuraavaksi sinne töihin, siellä kun on myös KFSH&RC. Vaikka se nyt tuntuu kaukaiselta ajatukselta, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä joskus Jeddaan palaisinkin!

Kaupoilla

Kodin

Kingdom Tower, josta löytyy kerros vain naisille

ulkopuolella ei saudeille ole juurikaan muita huvittelumahdollisuuksia kuin ostoksilla käynti. Kauppakeskuksia onkin paljon ja ne ovat toinen toistaan upeampia. Joka paikka kiiltää, on peiliä, lasia ja lattiat marmoria. Kaikissa kauppakeskuksissa on huippuputiikkeja, mutta myös tarkan rialin kauppoja. Jenkkimerkit kukoistavat. Usein löytyy myös sisähuvittelukeskus lapsille ja ravintolamaailma -tottahan toki kuitenkin eri osiot miehille ja naisille/perheille.

Shoppaamista häiritsee rukousaikojen lisäksi yksi merkittävä asia: sovituskoppeja ei ole kuin muutamassa harvassa liikkessä, jos ollenkaan. Yhdessä kauppakeskuksessa on "ladies only" kerros, jonne ei ole miehillä asiaa ja näin ollen sovituskoppejakin löytyy, mutta ainoastaan tästä kerroksesta. Muuten jos mielii jotain sovittaa, pitää se ensin ostaa ja mennä vessaan kokeilemaan. Jos ei jaksa tätä tehdä, voi vaatteen viedä kotiin sovitettavaksi ja palauttaa tarvittaessa -jos nyt jaksaa sitten nähdä sen  vaivan. Itse olen onnistunut ostamaan ainoastaan yhden liian pienen puseron, joten aika hyvin sen oman koon osaa arvioida ja materiaalin -venyvän- valita.

Loppuis jo se rukous!

Rukousajat ovatkin sitten se toinen häiriötekijä! Parhaaseen ostoksilla olo aikaan, eli klo 17-19 osuu kaksi rukoushetkeä, jolloin on pakko odotella kauppojen ulkopuolella. Ainoastaan supermarketteihin saa jäädä, muuten kaikki liikkeet suljetaan noin puoleksi tunniksi ja ihmiset hätistellään ulkopuolelle odottamaan. Muutama kiirehditty ostopäätös on tullut tehtyä, kun kaltereita aletaan laskea ovien eteen, eikä millään haluta jäädä odottamaan kaupan eteen sen uudelleen avaamista. Kauppakeskukset ovat niin valtavia, ettei joka käytävälle edes illan aikana ehdi, joten matkaa on jatkettava rukouksenkin aikana ikkunoista mahdollista seuraavaa löytöä kuikuillen.

Toinen muttawa

Muttawasta salakuva

Ostoskeskuksissa pyörii maanisten shoppaajien ja norkoilevien perheenisien lisäksi myös uskonnollisia poliiseja eli muttawia. Huivittomia naisia kehoitetaan hunnuttamaan itsensä "cover your head" ja muutenkin valvova silmä puuttuu mahdollisiin epäkohtiin ja sopimattomaan käytökseen. Jos esimerkiksi saudimies juttelee ei-sukulaisen naisen kanssa, saattaa seurauksena olla vankila. Jos muttawa on itse ostoksilla, ei hän huivittomuuteen puutu, vaan kävelee vain noteeraamatta ohi. Minua on vain kerran muttawa kehoittanut laittamaan huivin päähän, muuten se on ollut käsilaukussa.

Jos vain olisi juhlia mihin pukeutua, saisi täältä aivan loisteliaita iltapukuja edulliseen hintaan. Jos kodin ulkopuolella pitääkin käyttää mustaa ja peittävää abayaa, on sen vastakohdaksi myytävänä valtavan upeita ja koristeltuja luomuksia. Kimallusta ja krumeluuria ei ole säästelty näissä koltuissa, harmi vaan, etteivät naiset pääse esittelemään niitä muille kuin omalle aviomiehelleen tai muille naisille. Täällähän jopa häissä miehet ja naiset juhlivat erillään. Myöskään koruissa ei säästellä.

Ei mitään vaatimatonta, vaan kunnolla kultaa!

Yritä nyt sitten valita, mitkä sukkahousut ottais...

Sensuuri iskee niin mainoksiin kuin asusteisiinkin. Kuten kuvasta näkyy, esimerkiksi sukkahousut on ostettava sokkona, koska kuvat on peitetty valkoisin tarralapuin. Jokaisesta tavaratalon seinällä olevasta Bossin mainosjulisteesta oli miesmallin silmät peitetty. Ulkomaisten naistenlehtien kansista ei juuri muuta näkynyt kuin otsikot ja muutamat kasvot, ne oli niin tehokkaasti sensuroitu tarroilla. Alusvaateosastolla myyjät kertovat, mitä pakettien sisältä löytyy.

Herkkuja on siinä monenlaista

Suuhunpantavaa sen sijaan löytyy ihan etsimättä sekä marketeista että erikoisliikkeistä. Esillepanoon on panostettu ja varsinkin erikoisliikkeissä maistiaisia tarjotaan avokätisesti. Kaiken lisäksi nämä ihanuudet ovat hinnaltaan edullisia, joten ihan summamutikassakin voi ostaa lajitelman esimerkiksi leivoksia. Myös pähkinät ovat vertaansa vailla, ne ovat todella tuoreita ja makuja löytyy laidasta laitaan.

Kuvan herkkumyyjä hyppäsi tiskin takaa innoissaan mukaan kuvaan. Lopulta kuvia otettiinkin sitten enemmän hänen kännykällään kuin minun..

Me and my saudi boyfriend

.