Rahvaan ostosparatiisissa

 

Täällä on deira-basaarialue, josta löytyy vaikka mitä krääsää. Lähinnä tämä ostosparatiisi tuntuu olevan paikallisten, normaalien ihmisten (tekisi mieleni sanoa työläisten, mutta tuskin nämä rouvat töissä ovat muualla kuin kotonaan) suosiossa, mutta meille "turisteille" eritoten basaarin kultaosio (Gold Souk) oli mieleinen!

Marssimmekin heti ensimmäiseksi kullankiilto silmissä Soilen suosittelemalle kultasepälle, joka antaa alennusta sairaalan henkilökunnalle. Teetätimme muutamia koruja, minä esimerkiksi itse suunnittelemani hopeariipuksen (luonnos vasemmalla ylhäällä), jossa on kolme aavikon kristallia kuvaamassa Verttiä, Nikkeä ja Makea. Jo Suomessa päätin, että ostan -jos halvalla saan- timanttisormuksen, ja niin teinkin. Muutama muukin koru tuli ostettua... Tinkiminen kuuluu täällä ehdottomasti asiaan ja kaupassa vierähtikin aikamoinen tovi. 

Ilahtuneina hyvistä kaupoista suunnistimme (itse en kylläkään suunnistanut, koska en hetkeäkään tiennyt, missä olin) basaarin vaateosioon, jossa ritirinnan oli mitä loisteliaimpia juhlamekkoja ja täysmustia abayaliikkeitä. Yhdestä abaya liikkeestä oli uskonnollinen poliisi muttawa vienyt peilin pois, ehkä sen edessä oli keikistelty liikaa. Ei niitä peilejä kyllä juuri muuallakaan näkynyt ja sovittaahan täällä(kään) ei voi.

Abayaa en tällä kertaa ostanut, vaikka niitä kävimmekin hipelöimässä. En myöskään hienoa, kirjailtua juhla-asua, mutta yhden kivan mekon löysin, jonka aion laittaa itsenäisyyspäivän juhliin Suomen suurlähetystöön. 

Kolmen viikon kuluttua oli aika hakea tilaamamme korut. Emme meinanneet ensin millään löytää kultakauppaa, koska tällä kertaa Soile ei ollut mukanamme opastamassa oikeaa reittiä. Lopulta kuitenkin onnistuimme ja saimme korumme, sekä matkan varrelta muutakin krääsää. Ostin myös arviolta kolmisen kiloa mandariineja, jotka maksoivat euron. 

Rukoushetkikin osui kohdallemme (tietenkin, ainahan se osuu), jolloin jokainen liike ja koju sulki ovensa. Mikä vaiva joka ikinen päivä ja vielä monta kertaa! Salakuvasin rukoilijoita, jotka levittivät mattonsa basaarin käytävälle ja kassinsa rukousmattonsa eteen. Rukoilijan editse ei saa kulkea ilman, että välissä on jokin esine, kuten kauppakassi, muuten ohikulkija rikkoo Allahin ja rukoilijan välisen yhteyden.

Myös hajuvesiä kaupattiin halvalla, neljällä eurolla sai 50 ml  lasipullon hyväntuoksuista litkua. Parfymi siinä luki, mutta kovin vähän aikaa tuoksu kestää iholla, kankaassa sentään hieman kauemmin. 

Ylipäätään deirassa pyöriminen oli mukavaa, vaikka kuljimmekin samojen paikkojen ohi jo vaikka kunka monetta kertaa luullen löytäneemme uuden käytävän. Tinkiminen on siis ehdottomasti oleellinen osa kaupankäyntiä ja aika hyvä siinä jo mielestäni olenkin. Vakuuttavuuttani lisää se, että jo tavaraa näpelöidesäni päätän, paljonko olisin siitä maksimissaan valmis maksamaan. Jos en sitä siihen hintaan saa (tai mielellään vielä pikkuisen halvemmalla), lähden ihan oikeasti pois -ja kas, myyjä huutaa perään lopulta ostohintaani myöntyen. Taitaa kuitenkin lopulta olla niin, että myyjä jää mielissään myhäillen laskemaan rahojaan ja miettii, että taas kerran tuokin länsimaalainen kuvitteli tehneensä edulliset kaupat!